Kuka kantaa vastuun kun pohja putoaa?
Oletko ollut urasi aikana tilanteessa, jossa olet jäänyt ulos jostakin tehtävästä mitä olet tavoitellut? Mikäli kokemusta, referenssejä, sekä näyttöä tuloksellisesta toiminnasta löytyy, voiko tämä ollakin haitta eikä hyöty? Onko sitten 30 tai 50 vuotias liian vanha kokoajan uusituville aloille? Milloin vastaan tulee lasikatto osaamisessa?
Jos vertaamme ikäkysymystä urheilumaailmaan, se on raadollinen. Urheilumaailmassa seuraava sukupolvi puskee eteenpäin ja uudet osaajat kurkkivat jo ovella. Et voi hellittää hetkeksikään treenausta, tai olet jo mennyttä. Yritysmaailmassa harvoin päätöksen teossa maksiminopeus on optiminopeus. Tällöin osaaminen, kokemus, harkitsevuus ja monialainen tieto helpottavat pohtimista ratkaisujen edessä. Kuinka suuret optiot tai bonukset olemme valmiita maksamaan tällaisesta osaamisesta?
Speden legendaarisen Uuno armeijan leivissä sotilaskoti kohtausta mukaillen. ”Armeija kannattaisi siirtää sinne viidenkymmenen- kuudenkymmenen paikkeille, silloin voi olla mielellään kotonta pois vähän pidemmänkin aikaa.” Mitenkäs tämä menee työelämässä, sukupuolesta riippumatta? 50 vuoden iässä lapset eivät ole aivan pieniä, kokemusta löytyy ja useasti jokunen paperikin osaamisesta on kertynyt todisteeksi. Vuorotyössä olo voi alkaa olla jopa mieluista monien työuran vaiheiden jälkeen. Harva kuitenkaan alkaa vielä jäähdytellä tuossa iässä.
Miksi sitten palkata kovakenkäinen huippuosaaja kun halvemmalla saa nuorempia ja ehkä jopa erilaisella osaamistaustalla? Kokemusta kuitenkin saa vain elämällä, ja sitä ei sovi vähätellä tai yrittää unohtaa uusien menetelmien vallatessa maailmaa. Spede on myös yhdessä sketsissä todennut, että ”kyllä nelikymppisen voi vaihtaa kahteen kaksikymppiseen..” Onko tämä se, mitä yt-kentällä nykyään tapahtuu? Onko kukaan aloittanut kirjoittamaan 2000-luvun työelämän Kalevalaa, jossa tiedot saataisiin talteen seuraaville sukupolville, vai onko se nimeltään Wikipedia?
Olen itse törmännyt muutamia vuosia sitten tilanteeseen, jossa työelämästä putosi hetkellisesti pohja kättelyä vaille sovitusta johtajan pestistä. Yhden kontaktin tippuminen pois kuvioista, sekä minulle muutama ohipuhuttu lause aiheuttivat sen, että olikin vailla työtä. Vakituisesti työtä tehneenä tilanne oli täysin uusi ja arvaamaton. Kun ammatti on kokki, työtä osaajille kyllä aina löytyy, jos ei muuta, niin ainakin extrahommia. Tämä ei kuitenkaan mennyt aivan kuten olin ajatellut. Useaan paikkaan ovi ei auennut, epäiltiin motivaatiota, oikeaa halua tehdä työtä ja pelättiin, olinko saanut potkut jostakin rikkeestä. Minulle myös kerrottiin, että olen liian kallis, vaikka rahasta ei ollut edes puhuttu. Tällöin koin saavuttaneeni jonkinmoisen osaamisen lasikaton joka tuli saada rikki pikaisesti.
Mikäli mittaamme kaiken jälleen kerran rahassa ja menetetyssä ajassa, on hyvä myös mitata, mitä pehmeitä arvoja rahalla voisi saada? Innostusta, joustavuutta, työmielekkyyttä vai lujaa uskoa omaan juttuun? Enpä usko, että näin helposti tapahtuu. Aikaa tarvitaan kaikkeen, missä haluamme kehittyä ja tulla osaajiksi ja mestareiksi, mutta raha on siinä pidemmällä aikaa väärä motivaattori. Jos eläisimme vain kovien asioiden maailmassa, vähitellen loppuisi kaikki yhteisöllisyys, halu auttaa ja olla osana muutakin kuin tiukkaa agendaa.
Mikä onkaan yrittäjyyden ja palkkatyössä käymisen ero? Toteutammeko toisten unelmia, vai elämmekö omaamme? Nykypäivän työ ja kotielämä ovat poikkeuksetta hektisiä ja olisikin hyvä löytää myös oma sisäinen unelma. Useasti arvotamme perheemme tärkeimmäksi voimavaraksi, samalla kuitenkin olemme valmiit varastamaan sieltä kaikkein arvokkainta, eli läsnäoloa ja aikaa.
Matkantekijävalmennuksen aikana käytämme monia työkaluja, joilla voit saada aikaan lisää tilaa mennä kohti omia unelmia! Katso lisää nettisivuiltamme ja lähdetään yhdessä kohti oppimismatkaa!
Toni Juvonen
Trackbackit/Pingbackit