Dialogi ei diagnoosi


Hei, odota hetki vielä! Muistatko kun olet sukeltanut syvälliseen keskusteluun ja huomaat olevan auttamatta myöhässä seuraavasta paikasta? Onko sinulla ollut lupa kyseenalaistaa ilman sen tuomitsemista? Mitä olet itse tuonut lisää? Halutaanko sinua kuulla aidosti? Oletko yhtä lailla muistanut kuunnella?
Jos muistamme kunnioittaa toisiamme vastavuoroisesti ja uskallamme luottamuksella puhua myös suoraan, on ilmassa dialogin piirteitä. Tätä kaikkea olisi syytä arvostaa huomattavasti suurempaan arvoon 20-lukua eläessä.
Olen huolissani, kuinka puheet ja teot eivät kohtaa elämässä. Voimakas nuoruuden ihannointi ja erilaisten stereotypioiden kautta eläminen sumentaa arkijärjen määrää. Kokemus mitä saa vain elämällä ja kokemalla tunnutaan painavan villaisella hiljaiseksi. Kokemus ei tietenkään anna valtuutta toimia takki auki ja jakaa oman käden totuuksia sitoumuksetta. Mitä enemmän koemme, sitä suurempi on myös vastuu pitää huolta omasta uudenoppimisen ja ihmettelyntaidon ylläpitämisestä.
Nuoremman polven tulisi muistaa kunnioittaa ja myös saada kunnioitusta. Olemme jokainen olleet jossakin kohtaa työ tai siviilielämässä tilanteessa missä saamme ponnistaa jättiläisen hartioilta kohti tulevaa. Kysymys kuuluukin, olemmeko osanneet hyödyntää tämän elämässä? Takaan sen, että ainoastaan kaikki muuttuu. Eletystä elämästä olisi hyvä tuoda oppeja tähän hetkeen. Niiden ei tulisi ohjata liikaa, mutta olisi hienoa, jos samoihin monttuihin ei tarvitse polkea tarkoituksella uudelleen jokaisessa käänteessä.


Näkymätön dialogi


Tunnistat varmasti ihmiset, jotka taustavaikuttavat asioihin ottamatta niihin suoranaisesti kantaa. Hyvällä johtajalla ja esimiehellä on hyvä olla ympärillä sellainen tiimi, joka pitää johtajankin ruodussa hapuilun hetkellä. Ympärillä olevat ihmiset toimivat mahdollistajana siihen asemaan, missä milloinkin olemme. Kohdatessamme uusia mahdollisuuksia kuitenkin aloitamme rakentamaan luottamusta uudelleen. Jokaisessa yhteisössä on henkilö tai henkilöitä, jotka mahdollistavat toisille paikan loistaa parrasvaloissa. Yksi kerää pukuhuoneesta henkarit, toinen tuo aina lisää kahvia taukohuoneeseen, joku lajittelee uudelleen biojätteet muiden jätteiden joukosta.

Hukattu onni


Kuljemme kohti onnea, unelmoimme ja haaveilemme. Vai voisiko tämä matka mitä kuljemme ollakin se onni? Juoksemme arjessa niin kiireellä, että auttamatta unohdamme nauttia matkasta ja sen mukanaan tuomista pienistä onnistumisista. Pahinta mitä voisi tapahtua olisi, jos unohdamme elää. Muistetaan siis elää unelmia ei vain unelmoida. Käytetään aika arvostelun sijaan arvostuksen rakentamiseen.

Pysähtyminen, reflektio ei kuitenkaan refluksio

Liian pitkään liian paljon, kuka sen kertoo mikä riittää? Olemme itse pahin vihollisemme. Jos emme itse jossakin kohtaa muista pysähtyä, on todennäköistä pysähdyksen tulevan meille annettuna ulkopuolelta. Sana reflektio on minusta liiankin siveellinen, vertaisin asiaa saunailtaan ystävien kanssa. Jokainen oksentaa ulos kaiken sen mitä on jäänyt sanoittamatta edellisestä kerrasta. Kuljetamme sisimmissämme omaa listaamme asioista, joita haluamme jakaa. Kun sitten hetki kertoa asioita tulee kohdalle, on hyvässä dialogissa suurin osa näistä jo onneksi unohtunut, oleellinen alkaa siis nousta pintaan ja kirkastua. Koen vahvasti tarpeelliseksi osata johtaa ensimmäisenä itseään, henkilökohtaisen tilannekuvan näkyväksi tekeminen aika-ajoin, auttaa ohjaamaan energiaa tuottaviin paikkoihin. Se mitä koemme ja tunnemme, on aitoa, sitä ei kukaan voi ottaa meiltä pois. Tunteminen ei ole väärää, vaan aito ja henkilökohtainen otanta siitä mitä olemme kokeneet. Älkäämme siis padotko tunteita, vaan ollaan rohkeita silloinkin, kun se on kaikkein haastavinta!

Pin It on Pinterest