Työelämä muutoksessa
Reilut 100 päivää on kulunut siitä, kun viimeisin suurempi muutos kohtasi työelämässä. Aika lailla takki tyhjänä tiukan kesän jälkeen ajattelin hetken huilahtaa ja ottaa oppia menneestä, sekä suunnata ajatukset seuraaviin haasteisiin. Muut olivat kuitenkin ajatelleet puolestani toisin ja huomasin olevani pohtimassa mitä voisin maailmalle seuraavaksi tarjota. Monet ovat olleet täysin samassa tilanteessa viime vuosina ja kuten tiedämme, ”huipulla tuulee aina”. Vastuunkantaminen on ollut itselleni suuri osa työmoraalia. Olen avoimesti kyseenalaistanut sen, että vannoutuneita käytänteitä ei muutetakkaan sormia napsauttamalla luovuutta ylipursuvaksi yrityskulttuuriksi.
Ravintolakoulussa ollessa silloinen opettajani sanoi ”muutos on ainut pysyvä tilanne”. Toki omalla ohuella kokemuksellani mietin, mitä tuo mies horisee. Kilojen kartuttua ja vuosien vierittyä voin todeta asian olevan juurikin noin. En tajunnut tuolloin tämän koskevan koko elämää, eikä vain ravintolakeittiötä, joka kyllä vieläkin aiheuttaa perhosia vatsanpohjaan sinne mentäessä.
Kuinka tärkeää on rekrytointi?
Olen erittäin huolissani siitä, kuinka huonosti yritykset hoitavat rekrytointiprosesseja. Jotenkin ajatus, että rekryt ja henkilöstöhallinto ovat erillinen osasto, joka toimii itsekseen, on hyvin vanhoillinen. Tällä samalla kaavalla on yritetty myös kuvata markkinointi- ja myyntiosastoja. Nyt itse hyvinkin tuoreella kokemuksella voin sanoa, että moni yritys on tässä huolestuttavalla tavalla väärässä. Vaikka unohtaisimme, miten nopeasti tieto nykyisin liikkuu, tai mikä onkaan puskaradion merkitys, olisi jokaisen rekrytoijan hyvä katsoa välillä myös asiaa pöydän toiselta puolen. Mikä olisi yritykselle enemmän tärkeää myyntiä tai markkinointia kuin uusien ammattilaisten kohtaaminen? Toki tämä sama toimii myös toisin päin, hakija myy ja markkinoin itseään yrityksen suuntaan yhtä suurella painoarvolla.
Tulevaisuuden työ
En millään usko tulevaisuuden työn olevan enää yksitäisiä vuosikymmeniä kestäviä työuria. Koen tämän yhden luukun periaatteen olevan jopa hyvin naivia. Vakaasti kuvittelen suuren osan työstä rakentuvan kevytyrittäjyyden, osa-aika yrittäjyyden, projektien, töidenvaihtamisen ja uudenlaisen päätyön varaan. Näin ollen tulon lähteitä on monia ja niiden painoarvo käytetystä ajasta vaihtelee kausittain sekä tarpeen mukaan. Koen nykyisin kaikessa tekemisessä itseohjautuvuuden ja itsensä johtamisen taitojen olevan kaiken tekemisen perusta.
Onko niin kiire, että et ehdi johtaa?
Nykyistä yritysjohtamista voisin verrata omien viimeisimpien ajokokemusten mukaan adaptiiviseen vakionopeuden säätimeen (adaptiivisuus käsityksen mukaan on tässä tapauksessa itsestään mukautuva, sopivan turvavälin jättävä tutka). On tehty hieno innovaatio, jolla lisätään turvallisuutta ajettaessa. Auto on kuin kuljettajan jatke, mikä ennakoi esteitä, sekä katsoo kauas tulevaisuuteen. Tämä kuulostaa liiankin hyvälle. Ja aivan, sitä se myös käytännössä on minulle ollut. Monesti unohdetaan ihminen ja sitä myötä inhimillinen tekijä. Tämän kuljettajaa auttavan innovaation hankittuani olen toistuvasti joutunut moneen vaaratilanteeseen, sekä äkkijarrutukseen, eteen tulevien autojen takia. Kun jätämme tietoisesti tilaa muuttuville tilanteille, teemme samalla sivusta katsojille helpoksi hypätä tiellemme, aiheuttaen pahimmassa tapauksessa hallaa kaikille. Tällä tavoin inhimilliset asiat monesti unohdetaan muutosten jyrätessä ihmisten yli.
Elämä vie ja me vikisimme,
varsinkin jos emme ole oman olemisemme päätöstentekijä. Muutoksessa ainakin oma mielenmalli käynnistää stressin kanavointiohjelman. Tällä selvitään pakollisten toimintojen ylläpito kuten; onko rahaa jolla maksaa laskut, Mikä on oman hyvinvoinnin riittävyys ja säilyykö itsensä toteuttamisen vapaus. Nämä kun ovat selvillä niin lämpöä, vettä ja turvallisuutta syntyy nykypäivän oloissa automaattisesti.
Asiat tuntuvat itsestään selviltä, mutta turvarakenteita heiluttamalla ihmiseltä voidaan viedä itsekunnioitus ja kyky johtaa itseään pitkäksikin aikaa. Kirjoitiin tästä aiheesta blogin noin vuoden päivät sitten https://valmentures.fi/osaamisen-lasikatto-kuka-kantaa-vastuun-kun-pohja-putoaa/ siinä pohdin muutosta ja sen vaikutusta laajemmin.
Kun arvoista tuli kauppatavaraa!
Arvojohtamisesta ja arvojen merkityksellisyydestä yrityselämässä puhutaan paljon. Myös pöydän toisella puolella, työntekijät pohtivat onko yhtiön toiminta heidän arvopohjansa mukaista. Oletko miettinyt, ovatko arvot pitävät, jolleivat ne maksa mitään? Tässä en ajattele ainoastaan euroja, vaikka monesti työelämässä käytetäänkin sanoja ”minut ostettiin töihin”. Olen itse murroksessa jättänyt vastaanottamatta tehtäviä, mitkä eivät olleet arvojeni kannalta kestävällä pohjalla. Alkuun tämä tuntui ylimieliseltä, mutta nopeasti päätösten jälkeen, voin todeta omien perusarvojen olevan järkevät. Kun kokemus lisääntyy ja työvuosia karttuu, en koe arvojen varsinaisesti muuttuvan, mutta sitäkin enemmän ne saavat uusia sävyjä sekä rikastuvat.